google-site-verification: googlea4d8d2b970e9e981.html

maanantai 14. lokakuuta 2013

GO REIMA

Lopulta Reima teki sen. Siis päivitti mallistonsa 2010-luvulle. Olen itse jo useamman vuoden harmitellut sitä, että niin mielellään suosisi kotimaista, mutta kun pelkkä kotimaisuus tai ominaisuudet eivät riitä. Vaatteen ulkonäkö painaa minulle vaa'assa enemmän enkä tunne siitä sen enempää huonoa omatuntoa.

Mutta nyt Reima iskee uudella mallistollaan, joka on puhtaine linjoineen ja raikkaine väriskaaloineen suomalaista designia parhaimmillaan. Toki joukossa on vielä niitä perus-Reima haalareita, mutta nämä uudet saavat minut huokailemaan ihastuksesta. Mitä itse tykkäätte esim. seuraavista Lookbook 2013 kuvista? (Kaikki kuvat Reima)





Minuun ainakin tämä pelkistetty uusi mallisto, harmaat, siniset ja keltaiset sävyt, iskevät ihan täysillä!

Oma budjettini ei valitettavasti näihin taivu, (ainakaan kaikkien lasten osalta) vaikka ulkovaatteet mielelläni uutena ostaisinkin käyttöikää ajatellen. Ainoastaan Danula untuvahaalarin ajattelin Ompulle hankkia pakkaspäiviä varten ja sen keltaisesta verisiosta ennustankin varsinaista hittiä, mutta itse pidän enemmän klassisesta mustasta (vai onko tuo tumma navy?). Jälkimmäisestä miinusta Reimalle. Värien kohdalla ei lukenut nimittäin selkeästi, mitä ne ovat, vaan jätettiin katsojan silmän varaan ja omalta ruudultani oli ainakin tummista väreistä vaikea erottaa, olivatko navyja vai mustia...


Toddler's Winter by Reima

Ompulle

Preschooler's Winter by Reima

Nopulle

First Grader's Winter by Reima

Lukelle

Kuten kollaaseista huomaa, olisi Reiman mallistosta mahdollista pukea koko perheen lapset samaan tyyliin ja toisiinsa sopiviin sävyihin, vaikkakin eri malleihin, mistä iiiso plussa Reimalle tältä lastenvaatteidentäytyysopiayhteen-neurootikolta ;) Oli myös mukava pistää merkille vaatteiden yleinen sukupuolineutraalius, vaikka mallinimestä ilmenikin, kumpaa sukupuolta varten se oli ensisijaisesti suunniteltu.

Tutustuin myös Reiman sivuilla toiminnan eettiseen puoleen ja olin melko tyytyväinen, tosin ekologisuus-puoli oli ehkä vähän päälle liimattu ja jäi syvemmältä hieman epäselväksi. Kaikkea ei kai voi saada! Ehkä tulevissa mallistoissa Reimakin alkaa hyödyntää kierrätettyjä materiaaleja? Toki vaatteen pitkään käyttöikään pyrkiminen on yksi tärkeimmistä aspekteista. 

Reima Lookbook 2013 löydät täältä, kaikki tuotteet ja verkkokaupan täältä.

(Kaikki kuvat Reima, kollaasit Polyvore).

2 kommenttia:

  1. Mietin aivan samaa nähdessäni Reiman uusia malleja, tykkäsin kovasti! Uskon, että ne ovat nyt myös monelle vahva kilpailija esim. PoPia ja Ticket to Heavenia vastaan, koska laatu etenkin Reimatecissa on mielestäni vähintään samaa hyvää tasoa! Harmi, että ostin omalle pojalle talvitakin jo viime vuoden PoP-alesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen samaa mieltä, että nyt Reima varmasti haastaa paremmin pohjoismaalaiset kilpailijansa. Ja hyvä niin! Reima on kuitenkin ollut vedenpitävien lastenulkoiluvaatteiden edelläkävijä vuosikausia, mutta nyt designissa jäänyt auttamatta skandinaavien jalkoihin...

      Poista

Suositut tekstit