google-site-verification: googlea4d8d2b970e9e981.html

tiistai 6. toukokuuta 2014

MITÄPÄ TÄSSÄ

Tiedän, tiedän. Maailman huonoin bloggari kaivautuu jälleen arjen "kahleistaan" ja kirjoittaa muutaman sanasen ;)

Meillä alkoi pääsiäistä edeltävällä viikolla pitkä loma, joka loppui viikko sitten. Olipa kerrassaan ihanaa! Tervetullut breikki arkeen ja käväistiinpä me su-pe reissussakin. Suuntana oli siis Pyhä ja keväthanget. Aiai!

Nyt muutama kännykkäkuva ja lupaan pyhästi (hehheh, huomaa sanaleikki ;) ) laittaa parempia lomakuvia Pyhän riennoista. Niin ja jo kauan aikaa sitten toivottu kestovaippailupostaus on myös lähes valmis! Jotta jotain on aikaan saatu...

Loma alkoi lempitavallani eli lomaskumpan muodossa (oikeasti kyseessä oli Q1-skumppa, mutta itselleni osui hyvään saumaan).


Ensimmäinen loma-aamu oli harvinaislaatuinen: poistut olivat hajoita ja hallitse -teeman mukaisesti eri mummiloissa ja aloitimme miehen kanssa aamun rennosti katsomalla leffoja yöasuissa ja syömällä pitkän kaavan mukaista aamiaista.



Seuraavaksi kävimme hieman shoppailemassa sin ninos. Petite St. Louis on aivan ihana paikka, omistajan olen tuntenut vuosikaudet ja myymälään eksyminen on aina kuin vierailisi hyvän ystävän luona. Nyt ostimme miehen kanssa erinomaista teetä. 


Pääsiäisenä vältin kokkailut (ruoanlaitto on ihanaa, mutta kun on lähdössä reissuun ei se ihmeemmin inspiroi ainakaan minua) ja ruokailimme vuoropäivinä anoppilasta ja omilla vanhemmillani. Korkkasimme virallisesti koko perhe Conssi-kauden.


Siskon kanssa koristelimme ihanan hedelmä Pavlovan pääsisäissunnuntain jälkiruoaksi.


Illalla odotimmekin sitten asemalla yöjunaa kohti Rovaniemeä. Olimme kantamuksinemme melkoinen kamelikaravaani - 2 suksipussia, yksi iso matkalaukku, kaksi lasten vetolaukkua, kantorinkka, rattaat, useampi selkäreppu ja kameralaukku, huh! Yöjunassa matka taittui reippaiden matkalaisten kanssa onneksi sujuvasti, vaikka lähtö olikin varsinainen Kiljusten perheen ääninäyte ;) Oma stressikäyräni saa lähtötilanteissa aina shokkiruiskeen, vaikka kuinka yrittäisin pysyä rauhallisena...


Perillä pääsimme nauttimaan täydellisistä keleistä. Omppukin pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan laskettelua ja oli aivan täpinöissään. Ensi talven päämäärä onkin, että poika laskisi valjaissa kohtuullisen sujuvasti. Keskimmäinen oppi laskemaan isoissa rinteissä ilman valjaita ja oli mahdottoman ylpeä! Ja esikoinen laski isänsä kanssa mitä hurjimpia rinteitä ja vei äidinkin vallan kamaliin paikkoihin ;)




Kotiin tultuamme täällä vallitsikin sitten täysi kesä (ilo jäi tosin lyhytaikaiseksi), oli ihanaa päästä pukeutumaan ballerinoihin ja lähteä lukupiiritapaamiseen pelkässä jakussa! 



Seuraavaksi vietettiinkin jälleen pitkä vappuloma, kun vapaat alkoivat jo sunnuntaina. Paistoimme ystävän kanssa 60 munkkia :D 


Vappuhulinat menivät osaltamme rauhallisissa, mutta sitäkin mukavemmissa tunnelmissa. Grillasimme ystäviemme luona, viikonloppuna kahvittelimme poikien kummisedän kanssa ja illastimme ystävien kanssa.


Kesän ensimmäinen mansikkakakku nautittiin vappuna ja ensimmäisistä raparpereista leivottu raparperipiirakka sunnuntaina vanhemmillani vietettyjen pihatalkoiden jälkeen. 


Nyt odotamme kovasti kelien lämpenemistä sekä lasten pitkän kesäloman alkua. Mies lomailee opiskelijana luonnollisesti koko kesän ja koska se on maailman paras superisi piti itsestäänselvyytenä, että pojatkin viettävät koko kesän kotona. Arvatkaa onko meillä muutama ikionnellinen pieni poika?

Suositut tekstit