google-site-verification: googlea4d8d2b970e9e981.html

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

SUORETKELLÄ

Se tapahtuu joka syksy aurinkoisena sunnuntaina: retki Linnaisten suolle. Vaikka yleensä joku tippuu suonsilmään, onnistuu kastelemaan itsensä ja jumittamaan saappaansa, on se silti mahdottoman rentouttavaa ja akkuja lataavaa. Tänä vuonna Omppunenkin asteli reippaasti 3km reitin omin jaloin. Meillä taitaa sittenkin olla toivoa ensi kesän vaellusta ajatellen, jos poitsun kävelykestävyys kehittyy nykyiseen tahtiin...














Puolivälissä reittiä syötiin kaura-maapähkinävoi-suklaahippukeksejä ja juotiin kahvit/kaakaot. Keksien ohjeen löydät blogista huomenna; niissä ei ole lainkaan valkoisia jauhoja tai valkoista sokeria ja rasvana on kookosöljyä - hyvän omantunnon herkku siis ;)

Ensi sunnuntai meneekin sitten aivan erilaisissa tunnelmissa, kun mies suunnistaa Evolle telttailemaan esikoisen ja kahden hänen parhaan kaverinsa kanssa (synttärilahja poitsulle) ja minä pidän kotia pystyssä - joko yksin tai nuorimmaisten kanssa, en ole vielä osannut päättää :D Toisaalta kiehtoisi ajatus toimittaa pienin otus hoitoon ja ladata keskimmäinen täyteen kahdenkeskistä laatuaikaa...

Ihanan rentouttavaa sunnuntai-iltaa kaikille! On ollut todella ihanaa lukea kommenttejanne ja onnittelujanne, pus!

P.S. Löydät minut nykyään myös Pinterestistä sekä Instagramista , jälkimmäisestä löytyy myös niitä paljon pyydettyjä asukuvia, kun en vain jotenkin osaa niitä tänne laitella... Nähdään siis siellä :)

4 kommenttia:

  1. Ihania luontokuvia ja mahtavia otoksia suloisista pojista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elma! Vähän oli haasteita kirkkaan auringonpaisteen kanssa, mutta osaan kuvista valo onnistuu kyllä siivilöitymään hirmuisen kauniisti :)

      Poista
  2. Upeita kuvia Linnaisten suolta. Meillä syksyretki sinne vielä tekemättä. Esikoinen muistuttelee kyllä siitä :) Viimeksi oltiin Lokakuussa, nyt tekis mieli silloin myös niin sais kivoja kuvia sit et miten likatkin muuttuneet vuodessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla on kyllä mukava ja helppo käydä useampi kertakin vuodessa. Mahtavaa kun tällaisia ulkoilupaikkoja löytyy läheltä!

      Poista

Suositut tekstit