google-site-verification: googlea4d8d2b970e9e981.html
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. elokuuta 2013

Loman loppu, arjen alku

Mikä lomassa on parasta? Se, että voi mennä juuri niin paljon tai juuri niin vähän kuin haluaa. Meidän loppulomamme oli ihan täydellinen, kotona oloa, maaseutumatkailua, mökkeilyä. Ja tapasin mä muutaman bloggarinkin lounastelun merkeissä, mutta me ei taideta olla kunnon bloggareita, kun ei kenelläkään ollut kameraa mukana ;) Tuli siis tehtyä kaikkea, mistä tuli hyvä olo. Tarkoitus oli tehdä vielä viikonloppuna minivaellus, mutta se nyt jäi... Ei liikaa tekemistä. Katsotaan myöhemmin, onhan tässä vielä aikaa ennen kunnon syyskelejä.

Omppu on kova poika tekemään hiekkakakkuja. Perhepuisto on lomamust!

Maaseutumatkailimme Suomen vanhimpaan kartanomuseoon (joka kesäinen traditio jo omasta lapsuudesta), paikka on käymisen arvoinen pelkästään kahvilan vuoksi: vanhat astiat ja pitsiliinat sekä vanhojen reseptien mukaan tehdyt silmiä ja makuhermoja hivelevät herkut <3






Omppu-parka on sairastanut lomalla jälleen sitkeää silmätulehdusta, eilen kyynelkanavat sondeerattiin toistamiseen, joten toivotaan, että tällä kertaa tepsii!




Ja sitten mökkeiltiin. Ompusta oli jännittävää kulkea kottikärryillä polttopuukuorman päällä siltaa pitkin mökiltä saunasaareen. Ja sitten piti tietysti itse työntää kärryjä - kun päättäväisyyttä oli tarpeeksi, niin liikahtivathan ne ;)

Käytiin marjassa - tosin poikien tuokkoset oli nopeasti tyhjennetty parempiin suihin.

Pikkuveljet tykkäsivät polskia matalassa päässä - isoveli hyppiä laiturilta.


Puille on kasvanut jalat.

Pommi, sivuhyppy, mahapläts, keikaus - mitä näitä nyt oli. Veteen pääsee monella tavalla.


Välipalaksi köyhiä ritareita vadelmakermalla.


Illalliseksi itse loimutettua lohta.


Nyt, kun viimeisetkin lomat on lomailtu, on hyvä keskittyä syksyyn. Meidän elokuumme on tänä vuonna normaalia jännittävämpi. Esikoinen aloittaa koulun ja pienemmät menevät päiväkotiin. Äitiä jännittää ja lapset ottavat asian lungisti. Näin päin se kai onkin hyvä...


Loistavaa lauantaita!

maanantai 29. heinäkuuta 2013

A Weekend of Festivities

Onpas ollut ihana viikonloppu. Aurinkoa ja juhlaa! Tätä se elämä voisi olla aina! (Vai tuntuisiko se auringonpaiste enää paisteelta ja olisiko juhla arkea vaan, jos sitä olis aina, ehkä mä siis hyväksyn tilanteeni ja otan niitä aallonpohjiakin aina välillä ;)

Lauantaina siskoni tuli puolisoineen meille iltaa viettämään. Vävyni on puoliksi libanonilainen, joten kokkailuun haettiin vähän makuja siltä suunnalta - ja pistin vävyn töihin tekemään ihanaa hummustaan. Fibanese Feastin menu oli seuraava:

halloumi-vesimelonisalaatti
Willyn hummus
tsatsiki
valkosipuliset balsamicouunitomaatit
sitruunakanaa fenkoli-couscous pedillä
jogurttifocaccia

täytekakku nektariinihillokkeella ja karamelisoiduilla nektariineilla

Kun mä ajattelen lähi-itää, tulevat väreistä mieleen heti kaikki tummat ja eksoottiset sävyt. Niitä siis kattaukseen. Löysin vakkarikukkakaupastani upeita eustomia, joiden kukinnot hehkuivat haaleanvihreästä laventelin kautta tummaan, syvään lilaan, joten niitä sai koko koti osakseen. Laventelinväriset koristavat olohuonetta.


Paistetut halloumikuutiot ja raikas vesimeloni ovat lyömätön yhdistelmä. Yksi lempisalaateistani!

Kanelia, jeeraa, rosmariinia, lehtipersiljaa, sitruunaa, chiliä, valkoviinia, fenkolia, sitruunankuorta. Ensi kerralla laitan tujauksen lisää chiliä!

Ihanaan hummukseen tarvitaan: kikherneitä (keitetään 10 minuuttia vähässä vedessä), oliiviöljyä, tahinia, valkosipulia ja sitruunaa. Täydellistä!

Jos tunkee tomaattien sisään "yrttimönjää" ja valkosipulia, lorauttaa päälle oliiviöljyä ja balsamicoa sekä rouhaisee vähän mustapippuria ja tunkee sitten uuniin, on palkintona yksi helpoimmista ja vähävaivaisimmista herkuista.

Noniin, jos joku ei olisi kärsinyt jonkin sortin piuhaviasta ja iskenyt kuumia nektariineja suoraan kakun päälle, vaan odottanut niiden jäähtymistä, olisi lopputulos hieman kauniimpi. Mutta maukasta oli silti. Vanilja, kaneli ja nektariinit ne yhteen soppii!   


Herkuttelun lisäksi valvottiin, naurettiin, juteltiin rönsyilevästi ja kun yhtä perhettä ollaan, niin ilman minkäänlaista toleranssia, mikä on ihanan vapauttavaa ja hulvatonta :D Skoolattiin kesälle ja juotiin juuri sopivasti viiniä ja olutta. Tuhottiin pussi sipsiä ja parannettiin ainakin puoli maailmaa. Ja nukuttiin aivan liian lyhyet kauneusunet seuraavan päivän juhlia ajatellen. Mutta oli kivaa. Ja voi kun mä olen onnellinen, että sisko on kotona - eikä ole lähdössä ulkomaille asumaan ainakaan vähään aikaan ;)

Sunnuntaina suuntasimme saman poppoon voimin serkkuni rippijuhliin. Kaunis päivä, ulkojuhlat järven rannalla, paljon erinomaista ruokaa ja kaunis, nuoruutta hehkuva sankaritar. Siinä on aika hyvät palikat täydellisiin juhliin.

Nämä juhlat käytettiin hyväksi ja otettiin pitkästä aikaa paljon poseerauskuvia. 'Veljekset kolmestaan, veljekset vanhempien kanssa, veljekset tädin kanssa, veljekset isomummin kanssa...

Hauskaa oli ;)

Täydellinen päivä. Jalat ruskettuivat hyvin mekkosessa hyöriessä :)

Ne normaalit juhla-aktiviteetit.

Pinkki oli päivän väri. Meidänkin lahjamme oli pinkki: pinkki topaasi valkokultaketjussa ja Stockan pinkki lahjakortti pinkissä lahjapussissa :D

Sisaruskuva. Vai kuva kukista? Give my brother-in-law the camera and the focus is anywhere but in the object of the photo ;)

Ei enää kuvia!
Meidän pieni höpönassu Omppu-pomppunen - juhlien hurmuri ja todellinen kiertävä sylipalkinto :)

Ihanaa maanantaita ihmiset! Toivottavasti sielläkin paistaa aurinko ja helle hellii!


//We had an absolutely perfect summer weekend full of festivities. The sunny and warm weather added the final touch and it has been thoroughly enjoyable. On Saturday we enjoyed a "Fibanese" Feast inspired by my brother-in-laws cultural heritage. He makes the best hummus I've ever tasted! After a very short night's sleep, a result of a very fun and laughter filled evening with wining and dining, we headed out of town to my cousin's communion party. A perfect day to party outside! What a great weekend!

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Summer Time

Isovanhempien kesämökki. Lapsuuden muistot. Järvimaisema ja lettukestit al fresco. Kalastus ja soutelu kimmeltävällä järvellä. Tuulen tuiverrus hiuksissa moottoriveneajelulla. Itse loimutettu lohi. Jääkylmä lähdevesi suoraan lähteestä juotuna. Aamu-, keskipäivä-, iltapäivä- ja iltauinnit. Puusauna. Mustikoiden poiminta suoraan mättäästä suuhun.

Ihana pitkä viikonloppu. Kamerastakin loppui sopivasti akku. Kännykän kanssa rentoutui mukavasti, kun kuvaaminen ei ollut niin vakavaa ;)



















Rentouduttiin.
















Suositut tekstit