google-site-verification: googlea4d8d2b970e9e981.html

perjantai 10. tammikuuta 2014

MISTÄ SÄ TYKKÄÄT?

Uuden vuoden pyörähdettyä käyntiin minutkin on vallannut trendi pohtia omaa blogiani ja sen tulevaisuutta, tällä hetkellä blogi elää aikalailla omaa elämäänsä arjen pyörityksessä. Postaustahti on vaihteleva, aihepiirit sitä sun tätä, suunnitelmallisuus olematonta. Lukijakunta koostuu, öh, niin kenestä? Jotenkin tuli sellainen olo, että olisi mukava tietää hieman enemmän teistä ja siitä, miksi te tätä blogia luette ja mistä te täällä pidätte. Lähtihän koko blogin pito siitä, että vuosikausia kirjoitin päiväkirjaa eräällä foorumilla (monet teistä ovatkin varmasti sieltä tuttuja, moikka vaan <3), sain valtavasti sitä kautta aivan ihanaa palautetta (toki myös negatiivista) ja aivan ihania ihmisiä elämääni ja jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että blogi oli tälle harrastukselle, julkiselle ajatusten ja liiallisten valokuvien virtuaalioksentamiselle, huomattavasti monipuolisempi kanava. Pari kertaa kokeilin ja aina tyssäsi. Palasin takaisin päiväkirjaan - tuntui, että siellä vuorovaikutus oli kuitenkin parempaa ja sitä minä itse tältä harrastukselta eniten kaipasin. Nyt olen kuitenkin vahvasti päättänyt jatkaa ja siihen kaipaisinkin nyt teidän apuanne. Olisi todellakin mahtavaa hieman tutustua teihin, ihan niin pinnallisesti tai syvällisesti kuin itse haluatte jakaa - ainakin itsestäni kirjoittaminen olisi huomattavasti mielekkäämpää, kun tietäisin vähän, että kenelle minä kirjoittelen oman itseni ja pääkoppani tyhjentämisen lisäksi ;)

Kuka sä  siis olet? Mistä sä tykkäät?

Nyt on myös mahdollisuus vaikuttaa tämän vuoden blogisisältöön, miksi siis itse luet tätä blogia? Tai mitä sinä täältä haluaisit lukea?


Tarinoita tavallisesta arjesta lasten kanssa




Vai oletko kenties kauniiden kuvien perässä





Innostutko juhlien järjestämistä koskevista postauksista


kuva: Jere Kokko


Vai sytytkö enemmän lapsia ja lastenkasvatusta koskevista jutuista



Tai haluaisitko kuitenkin enemmän juttuja vaelluksesta ja retkeilystä lasten kanssa




Kenties haluaisit nähdä enemmän kuin vilauksen lasten vaatteista



Vai haluaisitko kurkata useammin kirppislöydöin sisustettuun kotiimme, jossa taulut ovat yleensä vinossa?


Vai inspiroidutko enemmän diy-projekteista, käsitöistä tai vegeresepteistä




Vai haluaisitko, että paljastan itsestäni piirun verran enemmän?



Ehkä jotain ihan muuta?

Olisi tosi nastaa kuulla mielipiteitänne, odotan kovasti, että tästä tulee entistä kivempi bloggailuvuosi! :)

Ihanaa viikonloppua! Omasta puolestani odotan kovasti sitä LUNTA! Jospa lopultakin pääsisimme hiihtämään ja laskettelemaan kunnolla...

25 kommenttia:

  1. Luin aikoinaan päiväkirjojasi tietyillä foorumeilla. Toivon että jatkossakin blogin sisältö pysyy vaihtelevana :) olisi ihanaa jos kirjoittelisit useammin mutta ymmärrän kyllä että elämässä on muutakin sisältöä kuin
    blogin päivitys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on varmaan pakko yrittää alkaa kirjoitella useammin, koska niin moni on sitä toivonut :) Uuden vuoden tavoitteeksi voisi ottaa ainakin kaksi postausta per viikko, se voisi olla sellainen hyvä lähtökohta :D Kiva Mariyah, että olet edelleen mukana!

      Poista
    2. Hävettävän harvoin tulee kommentoitua, 2, 5-vuotias ja 8 -viikkoinen vauva pitävät kiireisinä :)

      Poista
  2. Päiväkirjojasi olen lukenut foorumeilla ja meidän esikoiset ovat samana vuonna syntyneet, sitä kautta tänne blogiinkin päätynyt. Eräs tuttu tuolta eräältä foorumilta juuri lopetti blogin ja siirtyi vain päiväkirjaan juuri siksi, kun kaipasi enemmän sitä kommunikointia. Itselläkin kun on useampia blogeja, joita seuraa, niin usein ne tulee vaan surffattua läpi ilman kommentointia.

    Tykkään tavastasi kirjoittaa ja pohtia elämää. Olen pystynyt samaistumaan moniin ajatuksiisi lapsista ja äitiydestä.

    Mariahin tavoin toivon, että blogin sisältö pysyy jatkossakin vaihtelevana, on aina kiva kurkata tänne, kun ei ennalta tiedä mistä aiheesta kirjoitus on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ei sinänsä haittaa kommenttien vähyys - se oli jo päiväkirjapuolelta tuttua, hirveät latausmäärät ja tosi vähän kommentteja :D Mutta oli jotenkin ihana tietää, keille siellä kirjoitteli. Siitä huolimatta, että aina ei jätetty kommenttia, sitä tiesi toisesta monia asioita, mitkä täällä jäävät usein pimentoon.

      Onpa hauskaa, että sinäkin olet seurannut kirjoitteluani jo niin pitkään! Lupaan yrittää pitää kiinni niistä asioista, joiden takia te monivuotiset "virtuaalikamut" olette jaksaneet pysyä messissä :)

      Poista
  3. Foorumeilta minäkin sinun blogeihisi olet löytänyt ja mä olen aina tykännyt noista kaikista sun ylläolevista kirjoituksista.

    Tuo komentoimattomuus taitaa olla yleinen ongelma ja aitoa keskustelua ei niinkään synny. Tosin sama tuntui välillä vaivaan suosittujakin blogeja. Itse tein nyt uuden vuoden lupauksen, että kommentoin enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on muuten hauska, kun itse vasta syksyllä laskin 1+1 :D

      Mä olen huomannut, että parasta keskustelua syntyy aina silloin, kun kirjoitan jostain lapsiin tai lastenkasvatukseen liittyvästä ja se on aina tosi mahtavaa. Eipä itsekään läheskään aina tule kommentoitua esim. "Ihania kuvia", mutta sitten, jos kirjoitus oikeasti herättää ajatuksia ja sanottavaa, asia on ihan toinen.

      Poista
  4. Tuolla eräällä foorumilla muistan aikoinani lukeneeni hääpäikkyäsi ja sitten sisarfoorumilla odotus/perhepäikkyjäsi. Aika samanikäisiä lapsia kun meillä on niin on sitä kautta tullut kiinnostuttua päikyistäsi. Blogissasi tykkään aiheiden vaihtelevuudesta ja etenkin pohdinnat ja mietteet liittyen perhe-elämään, lasten kasvatukseen ja kehittymiseen kiinnostavat.

    Meille on nyt tulossa neljäs lapsi joka kolmen tytön jälkeen on poika ja olenkin poikiesi vaatekuvista yrittänyt saada inspiraatiota vauvanvaatehankintoihin sillä tykkään kovasti teidän poikien tyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, siskot varmaan hemmottelevat pikkuveljen piloille :D (Tai näin ainakin me oman siskoni kanssa toimittiin aikoinaan, kun pikkuveli syntyi). Itse muuten näin viime yönä unta, että meille oli tulossa neljäs lapsi - ja ultrasta paljastuikin kolmoset. Sen verran kylmä hiki päällä vieläkin, että jatketaan edelleen pohdintoja neljäs lapsi vai ei ;) Voit sitten jakaa omia kokemuksiasi! Teille taitaa tällä kertaa olla tulossa hieman pidempi ikäero?

      Poista
    2. Joo, ikäeroa nuorimmaisen ja tulevan välille tulossa aika tasan 3 vuotta kun aiemmin on ikäeroa ollut 2v2kk sekä 1v9kk.

      Poista
  5. Moi,
    meillä on vähän erilaiset elämäntilanteet, mutta tykkään silti aina lukea postauksiasi, sillä pidän tavastasi kirjoittaa ihan arkisista asioista, ja noista luettelemistasi aiheistakin minua kiinnostaa kaikki paitsi reseptit (koska olen niin laiska kokki...). Ja teillä on varmasti (jo tuon yhden kuvan perusteella päättelin) kiva koti, siitä olisi myös kiva nähdä lisää kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna yritän tsempata sisustusjuttujen suhteen, koska niitä on toivottu paljon. Musta on kivaa, että lukijoissa on myös ei-pikkulapsiarkea eläviä, kun itse olen pyrkinyt siihen, että tämä ei olisi ihan heti äitiblogigenreen sijoitettavissa, ja on ihana kuulla, että kirjoitustavastani pidetään. Välillä tuntuu, että teksti on kamalaa tökstöksiä, kun yleensä kirjoitan nopeasti ja oikoluen vielä harvemmin :D

      Poista
  6. Minäkin olen päiväkirjojasi aikoinaan lukenut sillä tietyllä foorumilla :). Tykkään kovasti tavastasi kirjoittaa, sujuvaa tekstiä on aina ilo lukea eivätkä kauniit kuvatkaan ole pahitteeksi.

    Luettelemistasi aiheista eniten kiinnostavat lapsiaiheiset pstaukset, etenkin retkeily lasten kanssa. Teidän porukkanne inspiroimina suunnittelemme itsekin minivaellusta kesälle sekä täällä Englannissa että Suomessa. Saa nähdä mitä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä? Mä en yhtään arvannut, että sinäkin olet siltä puolelta tuttu! (Ja nyt tietysti pää alkaa heti raksuttaa, että kuka sä voisit olla...)

      Jossain vaiheessa pitäisikin palata tuohon vaellusaiheeseen, rakenteilla on ollut jo pitkään loppukesästä toivottu postaus varusteista sekä "selviytymisvinkeistä". Ehkä keväällä olisi hyvä ajankohta sille.

      Poista
  7. Minusta on kiva lukea juttuja vanhemmuudesta, ja teidän perheen retkeily on kovasti inspiroinut minua ja miestäni! On myös mukavaa lukea, että kolmen vilkkaan pojan äitinä olemisesta voi selvitä hengissä. Nimim. "Kolmas lapsi vielä harkinnassa ;)"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tuohan on ihan parasta palautetta! Ja joo, kolmen vilkkaan kanssa selviää vielä hengissä, neljännestä en ole niinkään varma ;)

      Poista
    2. Oi, tuohan on ihan parasta palautetta! Ja joo, kolmen vilkkaan kanssa selviää vielä hengissä, neljännestä en ole niinkään varma ;)

      Poista
  8. Täällä myös eräs joka muistaa päikkysi foorumilta :) sinun blogi on suosikki juuri sen monipuolisuuden takia, kaikki jutut osuu ja uppoaa! Kolme lasta löytyy täältäkin, vanha talo vahoilla löydöillä sisustettu, neule käsillä koko ajan. Toivoisin oppivani ottamaan kauniita kuvia. Eli monta juttua joista oon fiiliksissä! Ehkäpä kotijutuista olis kiva lukea enemmän sitä mukaa kun sisustuksessa tapahtuu uutta. Mukavaa vuotta teidän perheelle!

    Heppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai säkin olet päikkyajoilta tuttu, onpa hauskaa :) Kiitos palautteesta, otan ehdottomasti asiakseni räpsiä enemmän kotikuvia!

      Poista
    2. Niin ja ihanaa alkanutta vuotta myös teidän perheellenne!

      Poista
  9. Löysin blogisi, kun äitiyslomalla googlailin lapsen kanssa retkeilystä. Itselläni on reilu 7 kuukautta vanha poika ja postauksistasi on saanut kivasti ideoita tuleviin juttuihin. Pidän kuvistasi ja minusta on mukava lukea eri aiheista. Usein voin samaistua ajatuksiisi. Sisustus- ja vaatepostaukset kiinnostaa minua vähiten, mutta lastenjuhlista otetuista kuvista olen saanut jo hyviä ideoita. Hyvää alkanutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tervetuloa helsinkiläisrouva! :) Ihana kuulla palautetta vähän uudemmiltakin lukijoilta! Hyvää alkanutta vuotta myös sinne!

      Poista
  10. Olen vähän satunnainen lukija, joka sitten kerralla kahlaa aina kaikki uusimmat kirjoituksesi läpi. Kirjoitat minusta tosi kivasti ja olen ollut erityisen vaikuttunut lastenkasvatukseen liittyvästä pohdinnastasi. Odotan ensimmäistä lastani ja olen saanut paljon ajattelemisen aihetta näistä kasvatusjutuista ja toivon, että osaan aikanani olla yhtä upea äiti jälkikasvulleni kuin sinä olet :)
    Myös kaikki muut aiheesi kiinnostavat, jatka samaan malliin!

    Aurinkoisia hiihtokelejä itse kullekin toivoo
    Iira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta Iira! Olen jo ennen lapsia ollut todella kiinnostunut lapsipsykologiasta (aina mietin, että jos nyt lähtisin opiskelemaan uutta alaa, olisi se varmasti valintani) ja lukenut paljon alan kirjallisuutta, sitä sitten pyrin sekoittamaan ihan maalaisjärkeen ja lasten kanssa käytännön kautta oppimaani, mutta paljon on kehitettävää :D Ja virheitä teen päivittäin, missään nimessä en yritä enkä halua olla täydellinen äiti, mutta yritän joka päivä olla vähän eilistä parempi :)

      Oikein ihanaa loppuodotusta sinulle!

      Poista
  11. Käyn blogissasi säännöllisesti mutta kommentonti usein jää, koska se ei jostain syystä tabletiltani onnistu. Eniten odotan erilaisia kasvisruokareseptejä, itsekin kun enimmäkseen kasvisruokaa syön niin on hienoa saada uusia, erilaisia reseptejä. Lisäksi katselen mielelläni kuvia tutuista maisemista, itsekin kun asun samalla seudulla. Kiva, kun kaikki blogit eivät ole Helsinki-keskeisiä. ;)

    VastaaPoista

Suositut tekstit