LITTLE BIG THINGS

Näin flunssapäivän kunniaksi vähän kukkaispiristystä kehiin.

*VAROITUS: pieni välimarmatus*
(Oikeasti tuntuu, että olen tänä syksynä sairastanut enemmän kuin melkein koko elinikänäni, nyt antibioottikuuri päällä mykoplasmaan ja silti tämä jatkuu, murrmurr - hence the blogihiljaisuus).

On se vain jännä juttu, miten sellainen pieni asia kuin tuoreet leikkokukat voi vaikuttaa niin radikaalisti arjen mielekkyyteen. Minulle se on pieni pala luksusta tavallisessa arjessa, joka saa minut nauttimaan kodistani suunnattoman paljon enemmän. Joskus teini-ikäisenä aina ajattelin, että sitten kun olen aikuinen ja minulla on vakituinen työ, on minulla aina kukkasia kotona. Yksi niistä elämän pienistä-suurista asioista. Muina esimerkkeinä voisi mainita sen, että juuston syöntiä joutuu säännöstelemään vain oman vyötärönsä tähden tai että kaapista löytyy aina pullo punaviiniä, just in case ;) Vielä toteutumattomissakin on muutama pieni juttunen, kuten se, että voisi aina valita luomua (tällä hetkellä toteutuu säännöllisesti vain Lidlissä asioidessa :D ). Toisaalta ne on tiedostettu ja hyväksytty sen puitteissa, että molemmat meistä haluavat mahdollistaa lapsille vielä osittaisen kotihoidon, mikä tottakai tarkoittaa vielä jonkinasteista budjetin viilausta.

Budjettisyistä tyydyn edullisiin lajikkeisiin, kuten krysanteemeihin ja levittelen niitä ympäri asuntoa erilaisiin pieniin maljakoihin laitettuina ja eri pituuksiin leikattuna.

 

 

 

 

 

 

Kiitospäivän lähestyessä mun Facebookin news feedini täyttyy tuttavien thankful-statuksista. Niitä lueskellessa ja Filippiinien hädän edessä ja viimeistään keskusteltuani terveyskeskuksessa pakolaisäidin kanssa olen tajunnut, että toki olen kiitollinen suuressa mittakaavassa monista asioista alkaen katosta pääni päällä, ruoasta vatsassani, ja päättyen lapsiini ja avioliittoon rakastamani ihmisen kanssa, mutta että ehkä kaikkein kiitollisin olen kuitenkin tästä vapaudesta: että voin (ainakin noin pääpiirteittäin) määrätä itse lapsilukuni, puolisoni, asuntoni, syömäni ruoan, päälleni pukemani vaatteet tai kotini sisustuksen. Tai että lasteni sairastuessa apu on kahden tunnin jonotuksen päässä (mikäli siis päätän hyödyntää kunnallisia palveluja enkä valitse yksityistä lääkäriasemaa) - ei kahden tunnin ajomatkan tai kahden päivän jalkapatikan. Loppuen lopuksi elämäni omassa pienessä lintukodossani, tässä keskikokoisessa suomalaisessa kaupungissa, koostuu lukemattomista pienistä-suurista asioista, joita tulee pidettyä melkoisen itsestäänselvyytenä tässä arjen keskellä.

Noniin with that said, päätin siis, että tämän ankean mustan marraskuun (joka omasta mielestäni voisi kokonaan kuolla sukupuuttoon) minä selätän fiilistelemällä ihan erityisen paljon niitä pieniä-suuria asioita. Aion ainakin: kokata raakasuklaata, polttaa takassa tulta ja pöydillä paljon kynttilöitä jokainen ilta, pitää miestäni kädestä aina kun se on mahdollista, antaa lasteni valita omat vaatteensa - en vain kerran viikossa, vaan kolmesti, tehdä jalkahoidon ja lakata jokaisen varpaankynteni eri sävyisellä punaisella, neuloa paljettipipon ja tehdä syyspiknikin metsään.

Maljakoita meille on kertynyt  varmaan kymmenittäin. On mummini käsinmaalaamia posliinimaljakoita, kirpputorilöytöjä, merkkipäivälahjoina saatuja klassikoita, isänäidin ja isomummin perintöjä sekä krääsäkauppaostoksia. Mitä useampia ja mitä erilaisempia, niin sitä kivempi minusta :) Kaikkein rakkaimpia ovat toki edellisiltä sukupolvilta perityt unelmanohuet lasimaljakot tai itse kuvitetut posliinivaasit - rakastan tällaisia pieniä arjen esineitä, jotka siirtävät palasen edellisestä sukupolvesta seuraavalle.

Kaunista synkkää marraskuuta myös teille muille!


P.S. Muistittehan jo.