google-site-verification: googlea4d8d2b970e9e981.html

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Sneak Peek into The Boys' Room

Psstt. Parempia kuvia poikien huoneesta löydät tämän linkin takaa.

Kyllä. Kaikki lapset jakavat yhden ja saman huoneen. Uudessa kodissamme on siis vain kolme huonetta, mutta 100 neliötä. Huoneet ovat siis huomattavasti suurempia moniin nykykoteihin verrattuna ja vaikka jaoiemme lastenhuoneen kahtia, jäi tilaa molemmille puolille sellaisen normihuoneen verran.

Esikoinen menee syksyllä kouluun, joten oli luontevaa rajata hänelle oma tila ja pikkuveljille sitten omansa. Tila oli helppo jakaa kahtia, sillä huoneeseen on kaksi sisäänkäyntiä. Jätimme kuitenkin rajan ilmavaksi ja avoimeksi, jotta huoneen valaistus ei tulisi hankalaksi ja tilan tuntu säilyisi. Kirjahylly sopi tilanjakajaksi hyvin, sillä säilytysratkaisut ovat kolmen pojan huoneessa luonnollisesti tärkeä asia. Olen jo aiemmin ratkaissut lelunsäilytystilan vs. vapaan lattiatilan ongelman sijoittamalla lelusäilytyksen poikien sänkyjen alle. Nyt kirjahyllyyn sai näppärästi Luken puolelle hänen kirjansa ja pienten puolelle heidän satu- ja kuvakirjansa.

Kirjahyllyn lisäksi ainoa uusi kaluste oli Luken uusi kirjoituspöytä, löysin aivan täydellisen vanhan yksilön puoli-ilmaiseksi  kirpputorilta. (Seuraava projekti on sitten löytää täydellinen moderni tuoli sen pariksi, Panton perhaps?) Isoin isoveli sai hieman pienemmän tilan kuin pikkuveljet, jotka käyttävät enemmän lattiatilaa leikeissään. All in all olen oikein tyytyväinen ja huone toimii hyvin, vaikka pientä sisustuksellista hienosäätöä vielä kaipaakin.

Muutama huono puhelinkuva näin sneak peekinä. Parempia luvassa, kunhan saan taas toimivan koneen tuon näytönohjainvikaisen tilalle...

Vanhimman oma soppi. Tarvittaessa lisäämme syksyllä välitilaan verhot, jotta Luke saa halutessaan vielä enemmän yksityisyyttä.

Minua ihastuttaa se, miten asunnossamme on säästetty monet alkuperäisfeaturit, kuten listoitukset, puulattia, ovet ja ovenkahvat. Luken puolen ovi johtaa olohuoneeseen, pienempien ovi käytävään, jonka varrella on kylpyhuone ja päässä meidän makuuhuoneemme.

Ompun nurkkaus on lähimpänä ovea - sekä meitä ;)

Nopun sänky on veljen sängyn jatkona. Etualalle jää vielä vapaata tilaa sekä vaatekaapit.

Huoneeseen on vielä etsinnässä:

-Luken täydellinen työtuoli
-matto
-vintage-tyylisiä tauluja
-valaisin Nopulle
-kasa väreihin sopivia sisustustyynyjä

Ja projektin alla:

-Luken sängynaluslaatikoiden maalaaminen liitutaulumaalilla
-Luken pöydän kannen hionta ja maalaus/lakkaus
-pyöreän raitamaton virkkaus

Kyllä se tästä joku päivä! :D Seuraavaksi aion kuitenkin keskittyä meidän makuuhuoneeseen. Siitä juttua myöhemmin...

3 kommenttia:

  1. Näyttää kivalta! Mä vähän joskus ihmettelen, miksi lapsilla pitäisi olla omat huoneet. No ehkä tulen viisaammaksi tässäkin asiassa kunhan nuo tuosta kasvavat. Nyt ne ainakin on suurimman osan ajasta samassa tilassa ja välillä jopa kylki kyljessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli lapsilla joskus ihan alussa omat huoneet, mutta siirrettiin samaan nukuttamisen helpottumisen takia (mies oli vuorotyössä ja olin usein yksin illat poikien kanssa ja kahteen eri huoneeseen nukuttaminen oli todella hankalaa). Sen jälkeen pojat ovat sitten olleet samassa huoneessa. Nyt, kun huoneen jakajaksi ilmestyi kirjahylly, löytyi pikkuveli isoveljen sängystä heti seuraavana aamuna :D

      Itse olen myöskin ollut sisareni kanssa samassa huoneessa ihan siihen asti, kunnes muutin pois kotoa - vaikka omat huoneetkin olisivat olleet mahdolliset. Uskon, että huoneen jakaminen sisaruksen kanssa opettaa monia hyödyllisiä asioita mm. toisen henkilön huomioonottamisesta, asioiden jakamisesta ja myöskin yhteistyöstä. Kyllä siinä vain ihan eri lailla joutuu näiden teemojen kanssa tekemisiin, kun jakaa jatkuvasti arjen eniten käytetyimmän, henkilökohtaisen tilan jonkun toisen kanssa.

      Poista
  2. Näyttää hyvältä! Itse olen myös ihastunut vanhoihin yksityiskohtiin joita joissain asunnoissa on vielä säästetty <3 kiva jos luvassa on kuvia muualtakin kotoanne!
    meillä on pojilla myös yhteinen huone vaikka huonemäärällisesti molemmille olisi omansa. He saavat selvästi turvaa toisistaan nukkumaan mennessä ja leikit ovat yhteisiä myös. Tuntuisi hankalalta edes jakaa heidän yhteisiä leluja kahteen huoneeseen. Kunhan isommasta tulee koululainen niin iso huone on mahdollista jakaa niin että sängyt ovat eri puolilla huonetta - siis jos kokevat sen sitten tarpeelliseksi. Myös minusta tuntuu ihanalta ja turvalliselta kun nukumme kaikki vintillä (jossa kaksi makuuhuonetta), tuntuu jotenkin että kaikki rakkaat ovat siinä lähellä kun käyn nukkumaan <3

    Heppu

    VastaaPoista

Suositut tekstit