Hiking in Lapland - With Children

Jesjesjoo. Kotiuduttu ollaan. Ihan mahtava kokemus, mahtava reissu!

Ei sillä, ettenkö mä olisi puhki. Etteikö 20kg rinkan kantaminen tuntureilla olisi ollut raskasta. Ettenkö mä olisi kipeän tietoinen jokaisesta kehoni lihaksesta. Etteikö mulla olisi hiertymät hartioissa. Ja etteikö pari ärräpäätäkin olisi huulilta irronnut. Mutta se kaikki kuuluu asiaan, kun on kyse monen päivän vaelluksesta eikä kävelystä paikallisessa puistossa ;) Päällimmäiseksi jäi kuitenkin äärettömän hyvä fiilis. Lapsille vaellus oli suuri elämys ja sitähän me ensisijaisesti lähdimme hakemaan. Että lapset pärjäävät. Että he saavat upeita kokemuksia. Että he näkevät luontoa läheltä ja oppivat elämään yhdessä sen kanssa.

Meillä on aina ollut periaatteena, että lasten kanssa pystyy tekemään lähes mitä tahansa. Kunhan ei odota mitään - mutta varautuu kaikkeen ;) Reittivalinnalla oli meidän reissullamme aivan ensisijainen merkitys. Kukaan ei halunnut keskelle jänkhää väsyviä lapsia. Tai teltassa yöpymistä keskellä pahinta myrskyä. Puhumattakaan juomaveden keittämisestä tai vedenpuhdistustablettien kanssa pläräämistä. (hc-seikkailuille on aikansa sitten, kun lapset ovat isompia ;) Me halusimme kauneutta, rauhallisuutta, sopivasti itsemme ylittämistä - niin vanhemmilta kuin lapsilta, mutta turvaa siltä varalta, että jotain sattuu. Me halusimme selkeästi merkityn reitin, jottei kartasta tarvitsisi seurata juuri muuta kuin etäisyyksiä. Me halusimme autiotupia, joissa yöpyä. Me halusimme säännöllisesti puhdasta juomavettä. Ja ennenkaikkea reitin, jonka saatoimme jaksottaa niin, että kukaan ei joutuisi kulkemaan hampaat irvessä tai itkusilmin. Näillä toiveilla ja spekseillä kohteeksi valikoitui Luosto-Pyhä. Lähdimme Luostolta, jotta ensimmäiset kaksi päivää olisivat ne rankimmat ja sen jälkeen voisimme höllätä - niin ja lopussa odottaisivat ne parhaat maisemat.

Reittimme matkaosuudet menivät suurinpiirtein seuraavasti: 1.päivä Luoston portti-Rykimäkero 8km, 2. päivä Rykimäkero-Kapusta 7,9km, 3. päivä Kapusta-Huttuloma 6km, 4. päivä Huttuloma-Karhunjuomalampi 6km (+ Noitatunturin huiputus 2,2km), 5. päivä Karhunjuomalampi-Pyhä 3,9km. Olimme perillä yhden päivän aikataulusta edellä. Viidentenä päivänä klo: 12 saavutimme Pyhän. Niinpä matkamme jatkui takaisin metsään, Tiaislaavulle n. 2,2km, josta teimme vielä reilun kilometrin iltalenkin läheiselle lintutornille. Aloitimme siis tiukasti ja kahtena ensimmäisenä päivänä nyimme käytännössä puolet matkasta (Luosto-Pyhä reittihän on n. 32km), sen jälkeen höllättiin sopivasti ja 4. päivän lyhyen kuuden kilometrin vaelluksen ja hyvän levon jälkeen pojat jaksoivat hienosti ylittää tunturit kohti Pyhää ja tosiaan kävimme vielä huiputtamassa Noidankin (540m), mitä en olisi missään nimessä uskonut! Reittivalinta ja matkan jaksottaminen meni siis aivan nappiin!

Seuraavaksi hieman kuvallista kertomusta, myöhemmin varmaan teen vielä postausta siitä, mitä kaikkea pitkällä vaelluksella lasten kanssa tulee/kannattaa ottaa huomioon omien kokemusten pohjalta.


1. päivä Luoston portti-Rykimäkero 8km

Tästä se lähtee!

Vaellusreitti - muurahaisreitti.

Hilla-aika

Välipalatauko Lampivaarassa.

Edessä siintää määränpää...

 

Lähdimme aamulla 9.30 minibussilla Rovaniemeltä Luostolle. Perillä olimme 11 aikoihin, kävimme vielä vessassa, vaihtamassa Ompun vaipan ja lähtövalmiina olimme n. klo: 12. Alkuperäisenä tavoitteena oli päästä ainakin n. 4km matka Lampivaaraan ennen leiriytymistä illaksi. Kävi kuitenkin niin, että lasten kävelynopeus pääsi yllättämään positiivisesti ja välipalatauon jälkeen jatkoimme vielä yhteistuumin reilu kolmisen kilometriä edemmäs kohti Rykimäkeroa. Palkitsevammat maisemat lisäsivät lasten kävelytahtia ennestään ja loppumatka taittui tunnissa. Perillä meitä odottivat loistavat fasiliteetit: suuri kota ruoan laittoon, nuotiopaikka, puhdas kaivovesi ja kuivavessat. Lapset jaksoivat leikkiä ympäristössä sillä välin, kun mies ja minä pystytimme teltan. Sitten syötiin, paistettiin vaahtokarkkeja ja lapset kävivät telttaan nukkumaan. Minä ja mies istuimme vielä hetken tulen äärellä seuraavan päivän matkaa miettien ja iltateetä hörppien, kunnes kömmimme telttaan pokkareidemme pariin. 

Ompulla reissun paras leikki oli "Koppolikoppoli" - taukopaikoilla sen tarjosivat kelopuut ja muutoin mm. veljien selät. Äidin rinkastakin kuului hyvin usein vaativa: "Koppolikoppoli", jos vauhti uhkasi hidastua...

Luke sai ensimmäisen oman puukkonsa ja taukopaikoilla suosikkiajanvietettä oli vuoleminen. Pojasta kuoriutui vakavailmeinen nuori mies -. olihan hänelle sanottu, että vuoleminen oli vakavaa puuhaa eikä siinä sopinut leikkiä. Tuima ilme ilmeisesti kuului hänen mielestään asiaan ;)

2. päivä Rykimäkero-Kapusta 7,9km

Improvisoitu matkasänky

Rykimäkuru

Kaffitauko <3

Omppukin oppi hyvin pian veljien esimerkistä poimimaan mustikoita. Oli aika suloinen näky, kun pieni istui keskellä varvikkoa sinisiä marjoja suuhunsa popsien ja "namnamia" hokien.

Poro tuli katsomaan what's up. Pojat olivat innoissaan!

Aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Heti ensimmäiseksi spottasimme keskellä tietä ihmettelevän poron (ei yllä oleva), joka paistatteli aamuauringossa. Siinä oli idylliä kerrakseen: keskellä metsää, hyvin nukuttu yö, haltioituneet lapset vierellä, lämpimän aamuauringon paisteessa kahvimuki kädessä. Myöhemmin tämä idylli kyllä särkyi melkoisesti, mutta tässä vaiheessa olimme vielä onnellisen tietämättömiä siitä, että kyseinen päivä tulisi olemaan reissun rankin - fyysisesti ja henkisesti.

Kaikki alkoi siitä, kun lähtömme viivästyi pissavahingon takia. Jouduimme pesemään niin makuupussin kuin lapsen vaatteetkin ja niitä auringossa kuivatellessa jouduimme sitten viivyttelemään lähtöämme. Illaksi oli luvattu sadetta, joten tiesimme, etä vaatteet ja makuupussi olisi kuivatettava nyt. Onneksi aurinko kuivatti nopeasti ja lopulta kahdentoista aikaan olimme valmiita lähtöön - mutta kolme tuntia aikataulusta jäljessä. Positiivisella mielellä lähdimme kuitenkin taivaltamaan kohti Kapustaa. Lounastauko oli tarkoitus pitää Rykimäkurun laavulla, johon mies oli laskenut olevan n. 3km matkan eli se olisi melkein puolessa välissä.

Aika pian saavutimmekin laavun, jossa olikin jo kaksi muuta päiväretkellä olevaa perhettä makkaraa paistamassa. Vaihdoimme muutaman sanasen ja odotimme omaa vuoroamme, kun eihän meillä ollut mikään kiire, kun alkumatka oli taivallettu ennätysajassa! Jossain vaiheessa poro tuli tervehtimään meitä aivan lähelle ja lapset saivat ihastella sitä pitkän tovin, Omppu oli aivan tohkeissaan! Olimme kaikessa rauhassa - koska olimme olleet niin saakelin nopeita. Siinä kahvia keitellessä ja katsellessamme lasten mustikanpoimintaa ihmettelimme miehen kanssa edelleen nopeuttamme, kunnes lopulta mies tarkisti matkan kartasta ja huomasi laskeneensa väärin. Olimmekin tulleet vasta vajaan 2km! Ja nyt olimme tuhlanneet kallisarvoista aikaa istuskelemalla tauoalla aivan liian kauan. Illaksi oli odotettavissa sadetta ja meillä oli vielä melkein 6km taivallettavana. Käytimme lapset kuivavessassa (näitä oli matkan varrella niin usein, että riulla ei täytynyt käydä kertaakaan) ja jatkoimme matkaa. Ei meillä vieläkään kiire ollut, muttei myöskään aikaa enää turhia vitkutella, koska halusimme mieluiten Kapustaan ennen sadetta.

Muutama kilometri sujui hyvin. Tie oli hyvä ja helppo taivallettava, näimme useita poroja, jotka innostivat lapsia. Ja sitten tulimme kosteikkoon. Yllättäen kimpussamme oli miljoona hyttystä, polku katosi, jalat upposivat heitteikköön - ja aloimme kipuamisen ylös Kapustan tunturia. Yhdistelmä hyttyset, nousu, suo johon jalat upposivat jatkuvasti, huono polku - minä olin aivan puhki. Kun hetteikkö loppui, tilanne helpotti huomattavasti, mutta me kaikki olimme uponneet suohon, omat, esikoisen ja miehen kengät olivat imeneet vedet sisään varresta (keskimmäinen oli niin kevyt, ettei ollut uponnut samoin), jatkoimme edelleen nousua - nyt sateessa - askel painoi ja suolla rämpiminen oli vienyt meiltä aikaa niin paljon, että kaikilla oli hirveä nälkä. Kartasta mies löysi Porontahtoman laavun, joka poikkeaisi kyllä reitiltä muutaman sata metriä, mutta oli selvää, että kukaan meistä ei pääsisi perille, ellemme me saisi ruokaa. Lapsilla onneksi väsymys ei ollut ongelmana, vaan nimenomaan nälkä. Sen sijaan me miehen kanssa olimme myös fyysisesti puhki. Itse olin kuluttanut suolla aivan liikaa energiaa huitomalla hyttysiä, kun samaan aikaan upposin suohon jatkuvasti. Lopulta olimme Porontahtomassa - ja sitten alkoi kaatosade. Lämmin ruoka kuitenkin auttoi sen verran, että uusin voimin jatkoimme lopun matkaa n. 2km, Kapustaan. Kapustassa meitä odotti hellyttävä autiotupa keskellä tunturia, oli kuivavessat, oli kamina, jota lämmittää - oli ihan luksusta. Saimme kengät ja vaatteet ripustettua kuivumaan, joimme iltateetä yhdessä ja hyvä fiilis palasi. Viimeisin pätkä oli ollut rankka, mutta hei! Olimme puolivälissä ja seuraavat päivät olisivat paljon helpompia. Ja niin olivatkin. Seuraavista päivistä se matkan nautinto alkoi todella :)

Iltateetä ja kaminan lämmittämistä Kapustassa

3. päivä Kapusta-Huttuloma 5,9km

Matka Huttulomalle meni loistavasti. Ensimmäisen tunnin aikana olimme jo nykineet puolivälin matkasta. Aurinko paistoi ja kaikilla oli hyvä fiilis. Perillä olimme jo iltapäivästä ja asettauduimme taloksi. Huttuloma oli erittäin hyvin varusteltu - puhdasta juomavettä kaivosta, hyvä autiotupa keittovälinein, kuivavessat, nuotiopaikka ja kota. Itse majoittauduimme autiotupaan. Illalla kokkailimme herkullista parsarisottoa ja jälkkäriksi paistoin vielä räiskäleitä, joiden kanssa söimme lasten keräämiä mustikoita. Pelasimme keskenämme Pictionaryä, istuimme rauhassa iltateetä juoden ja nukahdimme kaikki aikaisin hyville yöunille. Kaikilla oli mielettömän hyvä olo ja odotimme innolla seuraavaa päivää!

4. päivä Huttuloma-Noitatunturi-Karhunjuomalampi 8,1km

Aamulla tapasimme Metsähallituksen tarkastajan, joka tuli tarkastamaan paikkoja ja tyhjentämään kävijälaskureita. Pojat saivat ensimmäiset suuret kehut ulkopuoliselta ja uskon, että sekin osaltaan vaikutti tulevaan päivään. Oli mukava jutustella ja tarkastaja oli todella ilahtunut siitä, että autiotuvat kutsuivat myös perheitä retkeilemään. Pihalla sitten tapasimme toisen vaellusryhmän, jotka hekin olivat aivan ihastuksissaan lasten uroteosta. Poikien rinnat alkoivat selvästi kohota rehvakkaasti ;) Huomasi, että olimme lähempänä Pyhää, kun päiväretkeläisiä alkoi tulla vastaan, mikä luonnollisesti rohkaisi meitä kaikkia!

Pihalta lähti polku suoraan ylös Peurakeroa ja kohti Karhunjuomalampea, johon olimme suunnitelleet seuraavan stoppimme. Tässä vaiheessa tiesimme, että olisimme perillä päivän edellä aikataulusta, koska olimme ottaneet yhden varapäivän, mikäli jompi kumpi alkupään 8km matkoista olisi pitänyt puolittaa. Peurakeroa ylös noustessa taaksemme alkoivat avautua upeat maisemat. Edellä tarpovat lapset alkoivat spontaanista kääntyä muutaman metrin välein ympäri: "Vau! Katsokaa!" "Äiti, ota kuva!" "Miten hienoa! "Ollaanpa me korkeella!". Ilmeet ja ihmetys. Ylpeys ja iloisuus siitä, mitä he näkivät ja kokivat, missä he olivat. Se oli aivan mahtavaa. Ja sitten keskimmäinen ilmoitti, että hän kyllä meinaa sitten kiivetä sinne Noitatunturillekin. Ja sillä se oli sitten päätetty. Lounastauon pidimme Peurakeron laella. Tässä vaiheessa alkoi ripsimään sadetta, mutta se ei juuri hidastanut, koska hyvä fiilis ja edellisen päivän kunnon lepo olivat ladanneet meidät täyteen energiaa ja ympärillä avautuvista maisemista imimme sitä yhä lisää. Jylhää, karua ja niin kaunista. 

Muutaman kilometrin kuluttua Omppu alkoi huutaa, tässä vaiheessa vettä tuli kaatamalla. Ihmettelimme, mikä huudon syy oli. Välipala ei maistunut, vaippa ei ollut märkä yms. Lopulta huomasimme, että toinen lapanen oli märkä ja käsi aivan jääkylmä - toinen käsi oli ilmeisesti jossain vaiheessa tullut ulos rinkan sadesuojan alta ja kylmässä tuulessa toki nopeasti kylmennyt. Alkoi nopea operaatio, äkkiä märkä lapanen pois, käsi omien käsien väliin, hieronta ja lämmitys, sitten villasukka käteen ja kurarukkanen ennaltaehkäisevästi päälle. Muksu oli jälleen tyytyväinen ja matka jatkui. Pian olimmekin viitalla, joka osoitti reittiä ylös Noitatunturia. Mies jätti oman valtavan rinkkansa pressun alle kivikkoon, samoin lapset omat reppunsa ja minä annoin Ompun miehelle kannettavaksi. Tähän mennessä sadekin oli tauonnut ja oli mukava aloittaa Noitatunturin valloitus. Omppu oli hyvällä tuulella ja kurkki maisemia rinkastaan, isommat pojat täynnä energiaa. Maasto ei ollut helpoimmasta päästä - nousu oli irtolohkareiden peittämää rinnettä hyvin pitkältä osin - ilman vaellussauvoja olisi ollut melko horjuvaa meno, erityisesti kun tuuli oli erittäin navakka.

Maisemat olivat upeat. Tuntureita silmän kantamattomiin. Alla avautuva kuru ja pieni lampi. Lapsilla riitti ihasteltavaa. Ja samoin aikuisilla. 

Horisontissa siinsi Luosto - aloituspiste.

Matka alaspäin taittui joutuisasti, samoin loppumatka Karhunjuomalammelle. Vastaamme tulivat äiti ja tytär matkalla Luostolle ja heidän kanssaan vaihdoimme vinkkejä majoittumisesta juuri sieltä tulleina. Tuntui hassulta yllättäen alkaa törmätä ihmisiin useamman kerran päivässä :D 

Karhunjuomalampi oli kerrassaan ihastuttava! Sitä ympäröivät perinteiseen tyyliin rakennetut aidat, alas lammelle johtivat puiset portaat ja keskellä nökötti hirsinen päivätupa. Paikalla oli myös kaksi laavua, toisella olikin päiväreissulla olevia makkaranpaistajia, joten me suuntasimme retkimuoninemme toiselle. Ruuan jälkeen herkuttelimme paahdetuilla vaahtokarkeilla. Oi namnam, että voikin olla hyvää ulkoilmassa syöty, nuotiossa paahdettu vaahtokarkki :) Lapset viihdyttivät itseään pihalla kiipeilemällä kelopuussa, illalla pelattiin taas kuva-arvauspeliä ja lasten nukahdettua juotiin miehen kanssa kahdestaan teetä, kuunnellen luonnon hiljaisuutta ja nukahdettiin hyvät pokkarit neniemme alle. Ihan parasta rentoilua!

5. päivä Karhunjuomalampi-Pyhä-Tiaislaavu-lintutorni 6,2km

Viimeisenä "kunnon" päivänä lähdimme kauniissa auringonpaisteessa loppusuoralle. Viimeinen osuus oli yhtä maisemien ilotulitusta, kun reitti vei läpi Isokurun pohjan - ja jatkuvaa kohtaamista turistien kanssa. Jokainen halusi kuulla,mistä olimme tulossa - ja jokainen ihmetteli yhtä lailla, että lapset olivat tulleet koko matkan Luostolta asti. Jossain vaiheessa tuli jo vähän sellainen olo, että teki mieli kätkeä suuret kantamuksemme jonnekin, että saisi mennä rauhassa ;)

Maisemat olivat upeita ja lapset rakastivat opastetauluja, jotka kertoivat jääkauden jättämistä jäljistä, paikan historiasta yms.

Melkoinen pudotus Suomen syvimpään kuruun...

375 porrasta alaspäin, mars!

Pyhäkasteenputous

Ihastelemassa peikkokiveä, keskimmäisemme ristimänimi järkäleelle, josta hän heti erotti nenän, silmät ja leuat. Yksi matkan kohokohdista, tottakai.

Pyhän saavutimme puolen päivän aikoihin. Tässä vaiheessa päätimme jatkaa kohti Pyhän keskusta. Kävimme Metsähallituksen luontokeskus Naavassa tutustumassa näyttelyyn sekä paikallisessa marketissa ostamassa viimeiseksi illaksi kaikenlaista herkkua. Sitten palasimme takaisin metsään ja kohti Tiaislaavua, jonka olimme valinneet viimeisen yön leiripaikaksemme. Laavu sijaitsi uskomattoman kauniissa ympäristössä suon ympäröimänä. Iltakävelyn päätimme ruoan jälkeen tehdä vähän matkan päässä sijaitsevalle lintutornille. Luke on pappansa kanssa innokas lintubongari, joten hän lähti matkaan askel pomppien, kiikarit kaulassa keikkuen. Suolla oli uskomattoman kaunista. Kuvat saavat puhua puolestaan.

Noitatunturi ilta-auringossa.

Iltapalaa.

Silmänräpäys tämän jälkeen taustalla näkyvä esikoinen huusi suossa... Onneksi tämä oli reissun ainoa onnettomuus ja sekin päättyi onnellisesti :)

Viimeisenä päivänä (varsinaiseen vaellukseen en tätä enää laske), purimme rauhassa leirin ja söimme aamupalaa. Joimme kahvia ihastellen suon kauneutta ja fiilistelimme kokemaamme. Sitten oli aika puristaa viimeiset kilometrit takaisin Pyhälle. Perillä lampsimme suoraan sisään näköalaravintolaan ja tilasimme kaikille limut (lastemme ensimmäiset ravintolalimut - toki kavereiden synttäreillä ovat aiemmin maistelleet) sekä herkuttelimme napamme täyteen erittäin rasvaisella ruoalla, jälkkäreineen. Kävimme vielä Naavassa tuliaisostoksilla ja sitten kävelimme takaisin hotellille, jonka edestä bussimme lähti kohti Rovaniemeä...

Taakse jäi mahtava seikkailu. Varmaan parhaiten reissun onnistumisastetta kuvasi keskimmäisen huokaisu: "Voidaanko me tehdä tämä retki joskus uudestaan, silleen että käydään kaikissa samoissa paikoissa kuin nyt?". Väsyneet, mutta onnelliset. Paljon tiiviimpi perhe. Lapsistaan äärettömään ylpeät vanhemmat. Itsestään äärettömän ylpeät lapset. Ja monta muistiin ikuistettua unohtumatonta hetkeä ja maisemaa. Voisiko muuta toivoa? 


//Our 5 night hiking trip in Lapland was all in all a great success. Not a walk in the park. But with making the right choices about our route (Luosto-Pyhä) and daily walking distances we had a great time. We saw amazing places, trusted each other in a completely different level than before, truly experienced the nature and got to view it's beauty from a very different angle amidst it all and came out of the woods as a more closely knit family than before with amazing experiences in our backpockets. 

And the kids? Well, they are proud as hell (if you don't mind my language) - and they want to do it again.