google-site-verification: googlea4d8d2b970e9e981.html

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

OI IHANA LOKAKUU!

Olipa mukava viikonloppu! Eilen pääsimme pitkästä aikaa kunnolla ulkoilemaankin. Keskimmäisemmehän oli reilu viikko sitten nielurisaleikkauksessa ja siitä sitten viikon levossa. Jälkimmäisen toteuttaminen oli kyllä aika haasteellista - poika on äärireipas tapaus ja kipu ei häntä juurikaan hidastanut, vaikka lääkäri niin vakuuttelikin. Tyyppi vain honotti omituisella äänellä, mutta touhotti kolmantena päivänä leikkauksesta menemään kuin ei mitään :D Noh, leikkikenttiä ja metsäpolkuja välttelimme kuitenkin sen viikon verran ja eilen uskaltauduimme sitten ihastuttavan sään houkuttelemina piknikille. Samalla oli oiva tilaisuus fotoilla pojista kuvia - valokuvaseinä kaipaisi hieman uudempaa kantaa ;) Mies otti myös muutaman masukuvan, kiva saada muutama luonnossakin otettu muisto. Joulukuussa ajattelin sitten ottaa varsinaiset the masukuvat :)






Evääksi pakkasimme mustikka-kaura-banaanimuffinsseja ja termariin bataatti-linssikeittoa.








Siskoveikan asumus ja 29. viikko. Huomenna olisi tarkoitus palailla töihin useamman viikon sairausloman jälkeen. Kroppani ei vain enää kestä raskautta. Tai raskausajan kroppani ei kestä istumatyötä :P Kaiholla muistelen niitä aikoja, kun odotin ensimmäistä ja toista lastani 21-23 -vuotiaana ja pompin kuin aropupu ihan synnärille asti... Ompun raskausaika oli jo todella rankka supistuksineen ja järkyttävine selkäkipuineen eikä tämä paljoa taakse jää. Välillä on parempia päiviä ja sitten selkä taas sanoo sopimuksen irti. Kevyt liikunta onneksi auttaa - tosin pitää olla tarkka millä nopeudella esimerkiksi kävelee, sillä vähänkään tiukempi tahti aiheuttaa supistuksia. Mutta enää kahden viikon työrupeama ja sen jälkeen marraskuun alusta "talvilomalle" ja siitä sujuvasti mammikselle.


Veikkasiskon asento muokkaa hauskasti masun muotoa :D




Ensi viikolla pojat viettävätkin isänsä kanssa syyslomaa. Olisi tietysti ollut kiva viettää yhteistä lomaa, mutta onhan sitä meille vielä luvassa :) Nuo ovat kyllä tällä hetkellä sellainen touhukolmikko, että oksat pois! Onneksi isovanhemmat ovat lupautuneet ottamaan isommat pojat vuoropäivinä luokseen. Helpottaa hieman miehen rupeamaa, vaikka tiedänkin, että pärjää lasten kanssa jne. mutta kun itse lähden töihin ennen kello seitsemää aamulla ja palaan kuudelta illalla, ei se missään nimessä nakki siitä helpoimmasta päästä ole. Varsinkaan kun keskimmäinen ja kuopus käyvät lävitse jotain major uhmakautta, jonka toivon hartaasti taittuvan tässä talvea kohden mentäessä! Eskari-iän uhma on esikoisen jäljiltä vielä tuoreessa muistissa - 2 -vuotiaan uhmaikä taas painunut sinne "aika kultaa muistot" -kategoriaan :D



Mukavaa alkavaa viikkoa! Toivottavasti saadaan nauttia jälleen kauniista syyssäistä!

1 kommentti:

  1. Mitä teidän perheelle kuuluu? Toivottavasti kaikki on hyvin hiljaisuudesta huolimatta.
    -Saffy

    VastaaPoista

Suositut tekstit